Ikäinstituutin lehdistötiedote



Liikkeessä–projekti avasi ulko-ovia:

USEAT IÄKKÄÄT KOTINSA VANKEJA VASTOIN TAHTOAAN


Ikääntyneet ihmiset haluaisivat edelleen liikkua kodin ulkopuolella, mutta toimintakyvyn heikkenemisen myötä elämä rajautuu usein lähes kokonaan kodin seinien sisäpuolelle. Kotiin jääminen korostaa myös yksinäisyyden kokemuksia. Ulkona liikkumisesta luopuminen on usein viimeinen askel kohti laitoshoitoa. Ikäinstituutin Liikkeessä (I Rörelse) –projekti osoitti tehokkaasti, että ikääntyneiden ulkona liikkumista voidaan tukea ja edistää eri toimijoiden yhteistyönä. Näin voidaan myös siirtää laitoshoidon tarvetta myöhemmäksi.

- Ulkona liikkuminen on monille elintärkeä hyvän elämän elementti. Näin myös ikäihmisillä, jotka haluaisivat edelleen toimittaa asioita kodin ulkopuolella sekä liikkua luonnossa ja kulttuuripalvelujen parissa. Ulkona liikkuminen edistää iäkkään kotona asumista ja parantaa elämänlaatua. Ulkoilun lakkaaminen merkitsee monelle toimintakyvyltään heikentyneelle iäkkäälle itsemääräämisoikeuden menetystä ja johtaa tutkimusten mukaan nopeasti kunnon romahtamiseen. Myös laitokseen siirtyminen tulee usein eteen, toteaa ohjelmajohtaja TtL Elina Karvinen Ikäinstituutista.

- Suomalaisilla on vahva ja varhain alkava ulkoilun perinne. Lapset viedään ulos nukkumaan ja puuhailemaan jo vauvaikäisestä alkaen. Miksi sama oikeus raittiissa ilmassa tapahtuvaan mieltä parantavaan ulkoliikuntaan pitäisi kieltää ikäihmisiltä, kysyy Liikkeessä (I Rörelse)  –projektin projektisuunnittelija Vuokko Ponsi.

Kauppakavereita, luontoliikuntaa ja kulttuurikävelyjä

Vuosina 2002-2005 RAY:n tuella toteutettu Liikkeessä (I Rörelse) –projekti syventyi ikäihmisten ulkona liikkumisen ongelmiin. Helsingissä, Turussa ja Paimiossa toteutettu tutkimus- ja kehittämishanke rakensi käytännön malleja toimintakyvyltään heikentyneiden ikääntyneiden kodin ulkopuolella liikkumisen tueksi. Kauppa-asioinnin tukemisesta, luontoliikunnasta, kulttuurikävelyistä ja liikunnan liittämisestä kotipalveluihin saatiin erinomaisia kokemuksia.

Myös perinteisesti urheilijoille varattu lämmitetty jalkapallostadion osoittautui Paimiossa  mainioksi kävelyareenaksi iäkkäille!

Helsingissä projekti toteutettiin ruotsin kielellä. Asialla oli Folkhälsan, joka järjesti Viiskulman alueella ruotsinkielisille vanhuksille kulttuurikävelyjä yhdessä Helsinki-oppaiden kanssa. Turussa toimijana oli kaupungin liikuntapalvelukeskus, joka järjesti mahdollisuuksia arkiseen kauppa-asiointiin mm. kauppakavereita kouluttamalla ja toimimalla yhteistyössä kauppiaan kanssa. Paimiossa ulkoilu liitettiin mukaan kotihoidon palveluun ja kehitettiin luontoliikuntaa. Toimijana oli Paimion Palvelukeskussäätiö.

Ohjelmaan osallistuneille yli 75-vuotiaille annettiin myös kotivoimistelun ohjausta. Tavoitteena oli parantaa heidän lihaskuntoaan ja tasapainoaan, jotta ulkona liikkuminen olisi varmempaa ja turvallisempaa. Monet iäkkäistä pelkäsivät nimenomaan tasapainonsa pettävän ulkona liikuttaessa, etenkin talvella.

Hyviä kokemuksia eri toimijoiden yhteistyöstä

Ikäihmisten ulkoilun kehittäminen edellyttää kunnissa poikkihallinnollista työskentelyä. Iäkkään ihmisen kuntoa pitää kehittää niin, että hän pystyy liikkumaan kodin ulkopuolella ja toisaalta kodin ulkopuolisia liikkumisen esteitä pitää vähentää. Talvi tuo Suomessa erityisen haasteen. Kävelyväylien hiekoittaminen, sulana pitäminen ja levähtämiseen mahdollistavien puistonpenkkien järjestäminen ovat käytännön toimenpiteitä, joihin tarvitaan mm. teknisen ja ympäristötoimen ammattilaisia. Liikkeessä-projektiin löydettiin perinteisten kunnallisten toimijoiden lisäksi myös uusia yhteistyökumppaneita. Helsinki-oppaat, K-marketkauppias ja urheiluseura Paimion Haka lähtivät innolla uudenlaiseen yhteistyöhön.

Iäkäs ihminen kaipaa liikkumiseensa usein seuraa. Kävelyseuraa ja sosiaalista tukea voi luontevasti tarjota paitsi lähiomainen myös vapaaehtoistyöntekijä. Projektin vapaaehtoistoiminta sai mukana olleiden arvioiden mukaan hyvää sisältöä. Ulkoilu vanhuksen kanssa on selkeä tehtävä, johon monet vapaaehtoistyöntekijät kokevat voivansa sitoutua. Ulkona liikkuminen on iäkkäälle tärkeä sosiaalisen elämän muoto ja siksi liikuntaa kokeiltiin myös ryhmissä.

Lisää ulkoliikunnasta 8.11. Ulkoilu ja asiointi osaksi iäkkään arkea –päätösseminaarissa:

Toimittajat ovat tervetulleita osallistumaan Liikkeessä (I Rörelse) –projektin päätösseminaariin tiistaina 8.11. Helsingissä. Ohjelma löytyy osoitteesta http://www.ikainst.fi .

Ulkoilu ja asiointi osaksi iäkkään arkea –seminaarissa esitellään tuloksia ja toimintamalleja, joita voidaan käyttää hyväksi kehitettäessä kuntouttavaa kotihoitoa ja etsittäessä keinoja iäkkäiden terveysliikuntapalvelujen kehittämiseen.

Projektin avainhenkilöt ovat tiistaina 8.11. päätösseminaarissa ja haastateltavissa sen yhteydessä Helsingissä Folkhälsanin tiloissa, Topeliuksenkatu 20.

Lisätietoja projektista ja sen toimintakokeiluista antavat;

- Ohjelmajohtaja Elina Karvinen, 040 530 2603, sposti: elina.karvinen@ikainst.fi

- Suunnittelija Vuokko Ponsi, puh. (09) 6122 1623, sposti: vuokko.ponsi@ikainst.fi

- Helsinki:

-        Liikunta- ja terveysvastaava Cia Törnblom, Folkhälsan, puh. (09) 315 5602 ja 050 511 7655; sposti: cia.tornblom@folkhalsan.fi

Turku:

-        Liikuntapalveluvastaava Päivi Vastamäki, Turun kaupungin liikuntapalvelukeskus, puh. (02) 262 3224 ja 050 554 6224; sposti: paivi.vastamaki@turku.fi

Paimio

-        Toiminnanjohtaja Marja-Leena Virtanen,  Paimion Palvelukeskussäätiö, puh. (02) 474 5245 ja 050 586 7740; sposti: marjis.virtanen@paimio.fi

-        fysioterapeutti Vesa Kaunonen, puh. 050 348 2676 ja sposti: vesa.kaunonen@paimio.fi

Nyt päättyvän Liikkeessä-projektin aikana kehitettyjä toimintamuotoja levitetään käyttöön mm. Ikäinstituutin koordinoimassa viisivuotisessa Voimaa vanhuuteen –ohjelmassa, jonka taustatahoja ovat Sosiaali- ja terveysministeriö, opetusministeriö, UKK-instituutti, Suomen Gerontologinen Tutkimuskeskus (Jyväskylän yliopisto)  ja Kunnossa kaiken ikää –ohjelma (LIKES). Voimaa vanhuuteen –ohjelmaa rahoittaa RAY.

Lisätietoja Voimaa vanhuuteen ohjelmasta:

- ohjelmakoordinaattori Päivi Niemi, puh. (09) 6122 1636 ja 040 596 8799.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti